Olen viimeisen vuoden aikana pienin askelin tiedostanut, että ruoka jota suuhuni laitan ei välttämättä ole kaikista parasta. Kuitenkin tapauskovaisena välillä ostan luomua tai käytän kasviksia, mutta pääosa ravinnostani koostuu höpöhöpöstä.

Loukkaannuttuani mielessäni pyöri, miten saan pidettyä kuntoni yllä, koska jalkani kanssa aerobinen pitkäkestoinen urheilu ei tullu kysymykseenkään. Väsyin helposti ja puolen kilometrin kävelymatka oli aluksi mahdoton. Kehittelin itselleni erilaisia kunto-ohjelmia, jotka keskittyvät lähinnä lihaskuntoon ja liikkuvuuteen. Tämä ei kuitenkaan rasvaa polta (muulla tavalla kuin, että lihakset vahvistavat ja lepotilassa polttavat rasvaa) ellen vääntäisi kevyitä liikkeitä toista tuntia ja sitä taas jalkani ei kestä. Olen hiljaa hyväksynyt, että saavuttamani kunto ja lihasten massa tulee tippumaan radikaalisti. Aluksi tämä masensi ja vedin viikon ajan päivittäin hiilariövereitä, koska "eihän millään ole mitään väliä", joten mäkkäri, hese, pizzaravintolat olivat uusin uskontoni. Kuitenkin eron huomasi heti, jäkiteiniakne ilmeistyi poskipäilleni, peppu ja reidet pienenivät ja lötköytyivät (liikuntaa en siis harjoitellut 2,5 vkoon, normaalielämässäni treenaan 5-7 kertaan viikossa), oli väsynyt, vetämätön ja yksi aamu sanoin miehenpuolikkaalle, että jään sänkyyn, eihän mulla oikeastaan ole syytä nousta. Se herätti ja kysyin, että kuka helvetti tämä ihminen on!

Ponkaisin ylös, puin päälle, vedin keppihanskat käteen ja lähdin "sauvakävelylle". Kävin kirjastossa lukemassa hesarit, jotta pääsen maailmanenoon kiinni. Iltapäivällä näin ystävääni ihanien kakkuherkkujen ja teen merkeissä. Oli pyytänyt häneltä aikaisemmin, voisinko saada lainaan Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa - kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit.

Hotkin kirjan seuraavien päivien aikana ja tämä oli se herätys, jota kaipasin. Nyt hooceeveget&hipit nillittää, että eihän kirja koske kuin Nooran itsensä matkaa kohti terveellisempää ruokaa, mutta tapauskovaisten täytyy saada konknreettisia esimerkkejä ja uusi jumala johon uskoa. Sen jälkeen oloni on ollut ihana, nousen aamulla uudella energialla, teen lihaskuntotreenit, mietin uutta elämäntapaani ja ruokavaliotani ja kuinka en todellakaan tule lihomaan uuden, väliaikaisen elämäni aikana. Vartaloni tulee muuttumaan, mutta se on lähinnä mielenkiintoista. Voin suorittaa empiirisen kokeen, miten vammautuminen vaikuttaa juuri minun kehossani ja kuinka ruoka-aineilla pystyn vaikuttamaan siihen. Innolla odotan sitä kun voin hypätä kuntopyörän selkään tai jopa juosta (!) ja vartaloni tulee jälleen muuttumaan. Ihanaa!

Ps. Soitin sairaalalle, yhtä tyhjän kanssa, odottelu jatkuu.