Yö meni huonosti, mutta heti töihin päästyäni olo parani - huomattavasti. En tiedä johtuiko se siitä, että itkut sain itkettyä eilen illalla vai että mulle tuli aivan valloittava asiakas heti aamusta - mutta ihan se ja sama, olo parani. Päivällä oli ihanaa jutella kollegan kanssa ja purkaa tuntoja, sanoa asioita ääneen ja hyväksyä ne. Huomata, että muillakin ihmisillä on kriisejä elämissään. Erityisen ihanaa oli kuulla, että olen vahva, vaikka ei siltä aina tunnu. Ja nauraa. Se on jotenkin nyt todella suuressa osassa tätä paranemisprojektia.  Aina välillä se paha olo yrittää hiipiä taas luo. Aina kun miestä ajattelen, iskee kipu, joka ei hetkeen päästä pois.

Töiden jälkeen laitoin talouden kuntoon, tein erittäin hyvää makaronilaatikkoa (tai lähinnä siitä tuli iso lihauunimunakas, mutta onpahan protskua eikä niin paljoa hiilaria) ja sain itseni onneksi vielä kasin aikaan salille. Fiilis saunan jälkeen oli erittäin ihana ja ulkona pakkasilman vetäminen keuhkoon tuntui euforiselta.

Huomenna on fysioterapia. Pitkän automatkan ajaminen ei tunnu yhtään niin pahalta kun tietää kenet tapaa. Vaikkakin ihan ammatillisesti. Illalla voi sitten taas fiilistellä.

Ps. Kun ajan töistä kotiin, voisin väittää, että maisema joka avautuu, on yksi elämäni kauneimmista.